perjantai 1. tammikuuta 2021

Kuukausikatsaus 12/2020 ja vuosikatsaus 2020

Hyvää uuttavuotta! Kun vuosi sitten vaihtui vuosi 2020, olin täysin varma siitä, ettei 2020 voi olla huonompi vuosi kuin 2019, tämä kun oli itselleni henkilökohtaisesti todella vaikea vuosi. Miten väärässä sitä olikaan. Toisaalta, vaikka vuosi onkin ollut täynnä muutoksia, huolta ja murheita, on siihen mahtunut myös paljon hyvää ja loppujen lopuksi 2020 oli ainakin itselleni omalla tavallaan kuitenkin parempi vuosi. Ostin mieleisen asunnon ja vietinkin aikaa lähinnä kotona etätöiden merkeissä, joten asunnon osto tuli juuri oikeaan saumaan. 

Vuodesta 2021 ei ole juurikaan odotuksia, koska korona vaikuttaa elämään varmasti ainakin vuoden ensimmäisen puoliskon ajan, mutta toivon mukaan vuoteen mahtuu myös jotain uutta ja ihanaa. Ajatuksena olisi panostaa ainakin ihmissuhteisiin ja liikkumiseen, joka on jäänyt normaalia vähemmälle etätöiden vuoksi. Lisäksi olen alkanut haaveilemaan koirasta, joka toisi varmasti iloa ja myös sitä liikuntaa elämään. :) 

Varallisuus kasvoi myös joulukuussa mukavasti ja ylipäätään olen todella tyytyväinen varallisuuskehitykseen kokonaisuutena vuonna 2020. Tiedostan olevani onnekas, etten joutunut koronan vuoksi lomautetuksi tai työttömäksi.

Varat 31.12.2020:

  • Sijoitussalkku: 30 979,35 euroa (+ 2 258,88e). Käteistä 295,65 euroa (- 29,99e), voittoa 7 706,19 euroa (+ 1 958,88e)
  • Käyttötilit: 1 212,12 euroa (+ 329,70e)
  • S-pankin bonussijoitukset: 140,05 euroa (+ 1,40e), voittoa 22,72 euroa (+ 1,40e) 
  • S-osuudet: 100,00 euroa (+ 0,00e)
  • Säästötili: 6 005,58 euroa (+ 655,58e)
  • Asunto-osakkeet: 228 000,00 euroa (+ 0,00e)
Varat yhteensä 266 437,10 euroa (+ 3 245,56e) 

Velat 31.12.2020:
  • Opintolaina: 18 750,00 euroa (- 0,00e)
  • Asuntolaina: 192 100,00 euroa (- 700,00e)
Velat yhteensä: 210 850,00 euroa (- 700,00e)

Nettovarallisuus 55 587,10 euroa (+ 3 945,56e)

Vuoden 2020 aikana nettovarallisuus kasvoi yhteensä 19 662,22 euroa, joka on keskimäärin 1 638,52 euroa per kuukausi. Palkkaa olen saanut nettona keskimäärin 2 670 euroa per kuukausi, kun mukaan lasketaan bonukset ja ylityöt, lomarahat pidin tänä vuonna vapaina. Karkeasti arvioiden tuloista on siis mennyt noin tuhat euroa menoihin ja loput ovat jääneet kerryttämään varallisuutta. Toki tämä ei ole niin yksiselitteistä, koska sijoitussalkulla ja arvonnousulla on merkittävä rooli nettovarallisuuden osalta. 

Uutta pääomaa salkkuun lisäsin vuoden aikana 3 351 euroa (alunperin 4 351 euroa, mutta nappasin tonnin käteisistä pois asunnon oston yhteydessä). Salkku on noussut vuoden aikana 8 192,40 euroa eli pelkkää arvonnousua ja osinkoja oli yhteensä 4 841,40 euroa. Vuoden 2021 tavoitteena on kasvattaa salkku vähintään 40 000 euroon. 

Tileille säästin vuoden aikana vajaa 6 300 euroa. Opintolaina lyheni noin 650 euroa ja virallisesti lyhennykset alkavatkin vasta ensi kesänä. Asuntolaina lyheni vajaassa vuodessa 6 900 euroa. Tulot vuoden aikana sisältäen palkat, lahjat ja muut tulot olivat noin 33 300 euroa, menot (pois lukien lainanlyhennykset, salkkutalletukset ja tilisäästäminen) noin 18 390 euroa. Menot tulevat toivottavasti olemaan pienemmät tänä vuonna (ellen nyt sitten hanki sitä koiraa), koska 2020 aikana suurimmat menoerät olivat uudet huonekalut asuntoon ja näihin upposikin monta tuhatta euroa. Yleisesti ottaen voisi olla ihan hyvä idea suunnitella tälle vuodelle jonkinlaista budjettia, jotta kuluja saisi vielä pienemmäksi. 

Seuraavan kerran voisikin palata vuoden 2021 tavoitteiden kera tarkemmin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti