sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kuukausikatsaus 11/2019

Vuoden toiseksi viimeinen kuukausikatsaus! Käsittämätöntä, miten aika kuluukaan niin nopeasti. Itse odotan kyllä jo henkilökohtaisesti vuoden vaihtumista, koska kulunut vuosi on ollut surkein koskaan. Toisaalta tähän vuoteen on mahtunut kuitenkin paljon hyvää erityisesti taloudellisella puolella. Vuoden parhaita asioita ovatkin olleet uusi vakituinen työpaikka, mahtava työyhteisö ja jatkuvasti parantuva nettovarallisuus.

Nettovarallisuus kasvoikin merkittävästi marraskuussa, johtuen pääasiassa Kelan maksamasta opintolainahyvityksestä. Kirjaimellisesti ilmaista rahaa siis. :) Lisäksi maksoin lainaa itse vielä muutaman kympin niin sain sen nättiin tasalukuun. Vähän turhamaista perfektionismia, haha. 

Salkussakin alkaa olla ihan kivan kokoisia voittoja. Sijoittamisen aloitin vähän yli 3 vuotta sitten ja vihdoin näyttää siltä, että korkoa korolle -ilmiö alkaisi vähitellen pyörimään. :) Salkun voittoprosentti on tällä hetkellä noin 12 prosentin luokkaa. Ilman paria melko rankasti tappiollista osaketta se toki olisi paljon enemmän, mutta olen tyytyväinen tuohonkin. 

Varat 31.11.2019:
  • Sijoitussalkku: 20 253,45 euroa (+ 1 167,05e). Käteistä 947,46 euroa (+ 205,21e), voittoa 2 081,48 euroa (+ 367,05e)
  • Käyttötilit: 1 757,55 euroa (+ 147,85e)
  • S-pankin bonussijoitukset: 76,81 euroa (+ 2,03e), josta voittoa 8,68 euroa (+ 2,03e) 
  • S-osuudet: 100,00 euroa (+ 0,00e)
  • Säästötili: 10 070,00 euroa (+ 20,00e)
  • ASP-tili: 20 100,00 euroa (+ 100,00e)
Varat yhteensä 52 357,81 euroa (+ 1 436,93e) 

Velat 31.11.2019:
  • Opintolaina: 19 500,00 euroa (- 6 232,46e)

Nettovarallisuus 32 857,81 euroa (+ 7 669,39e)

1 kommentti: